Laskiaispulla vai läskiäispulla?

Mistä laskiaispulla on peräisin? No vehnäjauhoista tietysti, sanoisi leipuri! Mutta ihan tosissaan tällä vehnäsellä, jota naapurimaissa vastlakukkeliksi tai semlaksi kutsutaan, on pitkä, pitkä historia, joka ulottuu keskiajalle saakka. Laskiaispulla on kuulunut niihin herkkuihin, joita on syöty ennen pitkän paaston alkamista. Keski-Euroopassa laskiainen on ollut varsinainen karnevaali; juhla narreineen, teatteriesityksineen, kulkueineen, kaikenlaisine hassutuksineen, ja on edelleenkin. Meillä Suomessa on "hyppystiistaina" laskettu mäkeä, tehty taikoja, otettu enteitä ja pistetty lapikasta lattiaan. Ja tietenkin syöty reippaasti.

Laskiaisena valmistauduttiin viettämään niukkoja aikoja, olihan edessä lihattomat viikot pääsiäiseen saakka. Siksi ruoan piti olla tukevaa. Tanskassa syötiin sianlihaa läskisunnuntaina, -maanantaina ja -lauantaina. Jos ei läskiä syönyt, niin piinasi selkävaiva vuoden umpeensa! Ranskassa laskiaistiistaita kutsutaan mardi grasiksi, Ruotsissa fettisdagiksi eli kirjaimellisesti rasvatiistaiksi. Englannissa laskiaistiistai oli pannukakkutiistai ja kerrotaan, että kirkoissa oli erityinen pannukakkukello, jota soitettiin silloin, kun leivonnan sai aloittaa ja kun se piti lopettaa. Suomessakin on kannettu pannukakku pöytään rasvaisilla sianlihapaloilla höystettynä. Vaan eipä enää. Nautimme edelleen laskiaispullista, vaikka kaikki muu hulina ja touhu näyttää kadonneen laskiaisen ympäriltä.

Laskiaispullan esiäidin arvellaan olleen mitä hienoimmista vaaleista jauhoista tehty leivonnainen, "veggen". Se mainitaan Sleswigin leipuriammattikunnan kirjoissa vuodelta 1418, ja se on ollut kuviona ammattikunnan sinetissäkin. Ja kun laskiaispullia muinoin nautittiin, kuuma pulla halkaistiin ja laitettiin puolikkaiden väliin reilu pala voita. Sleswigistä vehnänen kantautui meille pikkuhiljaa Tanskan ja Ruotsin kautta pyöristyen matkallaan somaksi, pieneksi pullaksi. Toisen tarinan mukaan nämä leivonnaiset polveutuvat saksalaisista Heissweckeneistä, joita on niitäkin nautittu myöhäiskeskiajalta lähtien. Heissweckenit olivat soppalautasen syvennyksen kokoisia pullia, joita syötiin kuumassa maidossa.

Varhaisimmat skandinaaviset laskiaispullaohjeet löytyvät Ruotsista. Ne esiintyvät ensi kerran Susanna Egerin vuonna 1737 julkaistussa keittokirjassa. Tuo pulla ei ollutkaan ihan tavallinen pulla, vaan täytetty seoksella, jossa oli voissa paistettua pullan sisustaa ja kermaa höystettynä rusinoilla, kuivatuilla karpaloilla, sokerilla ja kanelilla. Melkein heti perään, vuonna 1755, julkaisi niin ikään ruotsalainen Cajsa Warg oman teoksensa, joka oli suosittu myös Suomessa. Hänen pullansa alkoi jo muistuttaa tätä meidän nykyaikaista leivonnaistamme, mitä tulee täytteisiin. Mamselli Warg suositteli pullan täyttämistä seoksella, jossa oli hienonnettua mantelia, kermaa ja sokeria. Meikäläiset ruotsia osaamattomat saivat ohjeensa Gustava Björklundin keittokirjasta palvelijoille ja pienemmille perheille 1800-luvun lopussa. Laskiaispyöryköitten ohje oli myös ikonisessa Kotiruoassa, jota alettiin painaa vuonna 1908, eli nykyiset laskiaispullat ovat saaneet täyteläiset muotonsa ja täytteensä melko myöhään.

Edellisissä keittokirjoissa esiintyneitä laskiaisvehnäsiä, -pyöryköitä tai -pullia, miksi niitä ikinä nimitettiinkin, ei suinkaan käsitetty kahvilevonnaisina, vaan pikemminkin jälkiruokana. Ne tarjoiltiin pääsääntöisesti syvältä lautaselta kuumassa maidossa, toisinaan kaakaossakin. Sillä tavoin laskiaispullat nautittiin myös Suomessa viime vuosisadan puoleenväliin saakka. Nykyaikana tämä tapa on tyystin hävinnyt. Miksiköhän?

Entä täytteet sitten? Hillolla vai marsipaanilla? Siinäpä vasta kysymys. Itse suosin hilloa, koska lapsuudessani ei marsipaanista ollut tietoakaan. Meillä laskiaispulla täytettiin sen kovertamisesta syntyneillä muruilla, jotka sekoitettiin kermavaahtoon.  Lisäksi laitettiin hilloa pullan väliin. Tätä tapaa suosin edelleenkin. Marsipaania maistoin vasta aikuisena, enkä oikein ole päässyt tämän herkun, marzapanen eli "maaliskuun leivän", makuun. Hillon suosiminen saattaa olla jokseenkin kotoista, sillä leipomoiden tuotteet 1900-luvun alkupuolella sisälsivät yleensä marsipaania, eikä hilloista ole mainintoja. Leipomoista saattoi toki ostaa myös täyttämättömiä pullia, joita sai sitten tuunata mielihalujensa mukaan. Ja onpa laskiaispullalle tarjottu lehdistössä vuosikymmenten varrella mitä erilaisimpia täytevaihtoehtoja, kuten vanilja- tai sitruunakiisseliä, jopa ananastahnaa. Ja koristeeksi tikkua, johon oli aseteltu värikkäitä, pehmeitä karamelleja. Ehkä niiden aika tulee vielä?

Entä piileekö laskiaispullien syönnissä vaara? Kyllä vain. Kerrotaan, että Ruotsin kuningas Adolf Fredrik kuoli 12. helmikuuta vuonna 1771 liialliseen laskiaisvehnäsen syömiseen. Tai ei ihan tarkalleen niin. Laskiaistiistaina hän nautti perusteellisesti päivällisherkkuja, eli paistettua läskiä perunoiden kera, sekä laskiaispullia maidon kanssa. Mutta sen lisäksi – ihan virallisen tiedotteen mukaan – vielä hapankaalia, naurista, hummeria, kaviaaria, savusilakkaa ja ostereita, ja joipa palan painikkeeksi samppanjaa. Aika tuhti illallinen, mutta järkeenkäypä, kun oli lihasta luovuttava!

Mutta hei vaaroista välittämättä; carne, vale! Tervetuloa laskiaispyörykkä, tervemenoa liha!

Cajsa Wargin laskiaisleivät vuodelta 1755

Hyvistä vehnäjauhoista ja haaleasta maidosta, tarpeen mukaan, sekä tuoreesta hiivasta valmistetaan taikina. Kun se on noussut, lisätään se astiaan, johon on vatkattu ½ kg pestyä voita, ½ kg sokeria ja 4–6 munaa. Nyt lisätään 1–1½ l maitoa sekä niin paljon jauhoja, että siitä saadaan ohut taikina. Vaivataan hyvin, kunnes taikina helposti irtautuu taikinapytyn pohjasta ja tulle tasaiseksi ja kiiltäväksi. Lisätään kardemummaa maun mukaan, muutamia karvasmanteleita ja 100 g makeita manteleita sen jälkeen, kun mantelit on pesty, kuorittu ja hienoksi jauhettu.

Kun taikina uudestaan on hyvin vaivattu, leivotaan siitä suuria pyöryköitä, jotka asetetaan hyvin voidelluille pelleille ja noustuaan pistetään uuniin. Heti paistamisen jälkeen voidellaan ne nopeasti kuumalla vedellä, joten tulevat kiiltäviksi.

Pullat täytetään manteliseoksella, jossa on pullan sisustaa, kermaa, sokeria ja hienoksi hierottua mantelia. Tarjotaan syvältä lautaselta kuumassa maidossa!

Lähteitä ja keittokirjoja:

Björklund, Gustava 1897: Gustava Björklundin keittokirja palvelijoille ja pienemmille perheille.

Eger, Susanna. Keittokirja vuodelta 1737. https://libris.kb.se/bib/11478319.

Laskiais-lavertelua. – Autoilijan uutiset 1.2.1936, no 2.

Laskiaisleivistä, linneistä ja vähän muustakin. – Kotiliesi 15.2.1927, no 4.

Leipä. Hiukan historiikkia ruis- ja vehnäleivän käytön leviämisestä. – Leipuri 1.7.1938 no 7.

Pitkiä pellavia, suuria nauriita. – Viikkosanomat 15.2.1939, no 7.

Olsoni, Kerttu 1929: Laskiaisenvietosta. – Emäntälehti 1.2.1929, no 2.

Suomen tyttö 1.01.1939 no 2.

Swedish Spoon 2025: https://swedishspoon.com/semlor/.

Vanhoista laskiaistavoista Hämeenkyrössä ja muualla. – Hämeenkyrö, 16.2.1923

Vanhojen laskiaistapojen elinvoimaisuus. – Suomen Sosiaalidemokraatti 11.2.1934.

Warg, Cajsa 1755. Hjelpreda i hushållet för unga fruentimme. https://archive.org/details/cajsawarg_hjelpredaihushallningen/page/n71/mode/2up.

Ylös, ulos leipomaan, laskiaista laskemaan. – Kotikokki 1963, no 2.